Tieteestä, sisäisestä resonoinnista, salaliitoista ja rakkaudesta

”Ensimmäinen siemaus luonnontieteen maljasta tekee sinusta ateistin, mutta maljan pohjalla Jumala odottaa sinua.” – Werner Heisenberg, yksi tärkeimmistä kvanttimekaniikan pioneereista

Tämä teksti pohtii seuraavia kysymyksiä:

  1. Kuka määrittelee tieteen?

  2. Onko olemassa universaalia kokemusta?

  3. Kuka tai mikä hallitsee ajatteluamme?

  4. Mikä saa aikaan syvällisen muutoksen?

  5. Onko elämä ihme?

"Paintbrush Warrior", Mark Henson

Alkusanat

Olen saanut elämäni varrella oivaltaa, että ainoa tapa muuttaa maailmaa on muuttaa omaa itseään. Muutos on irtipäästämistä, takertumattomuutta elämän ohi lipuviin hetkiin, niin suruihin kuin nautintoihin. Olen joutunut kohtaamaan varjojani tavoilla, jotka ovat työntäneet minua tietämättömyyden pimeydestä kohti valoa ja rakkautta.

Rakkautta ei voi ymmärtää älyllisesti. Se ei ole rationaalisen mielen piirissä, vaan syvää sisäistä resonointia. Olen kokenut rakkauden olemisen tilana, jossa pelolla ei ole mitään sijaa. Se on tila, jossa asiat tapahtuvat intuitiivisesti juuri oikein eikä energiaa kulu jatkuvaan mielen laskelmointiin, peloistamme sikiävään epäröintiin ja pakenemiseen.

Uuden ymmärrykseni myötä olen törmännyt siihen, kuinka vaikeaa tällaisia henkilökohtaisia oivalluksia elämän luonteesta on välittää eteenpäin. Yksi hankaluus piilee vallitsevassa maailmankuvassamme: tiede on mahdollistanut ihmiskunnalle paljon ja mahdollistaa jatkuvasti enemmän. Siitä huolimatta rationaalis-tieteellinen maailmankuva hallitsee kokemustamme tavalla, joka rajoittaa tapaamme katsoa elämää. Vallitseva konsensus hidastaa samalla, ironista kyllä, myös tieteen edistystä.

En yllättyisi, jos he, jotka eivät tunne minua kylliksi, pitäisivät minua joidenkin näkemysteni takia jopa sokeasti salaliittoihin ja kaikkiin kummallisuuksiin uskovana hörhönä. Olen silti kenen tahansa ihmisen tapaan vain punninnut erilaisia vaihtoehtoja tietämykseni ja kokemusteni pohjalta, ja välittänyt johtopäätöksiäni eteenpäin kuten nytkin.

Kaikki vastustus esittelemiäni näkemyksiä kohtaan on ollut hyvästä, koska se on osaltaan kannustanut minua syvempään itseni ja maailman tutkiskeluun sekä tarkempaan ja jäsennellympään tapaan välittää eriäviä näkemyksiä. Olkoon tämä teksti yksi osoitus tästä pyrkimyksestä.

Kuka määrittelee tieteen?

Sain taannoin seuraavan kommentin vastauksena siihen, kun painotin intuition ja sisäisen resonoinnin tärkeyttä maailmankuvan hahmottamisessa:

”Jos haluaa kuunnella sisäistä syvää resonointia, kannattaa mennä vuorille, mökille tai makuuhuoneeseen yksikseen pohtimaan asioita. Ei kannata sekoittaa tätä sisäistä pohdintaa tieteellisiin tai pseudotieteellisiin teorioihin.”

Väitän, että tämä kommentti ei perustu muuhun kuin erehdykseen sulkea sisäinen pohdinta pois sopivien tieteellisten menetelmien piiristä.

Miksi sisäinen pohdinta ei muka olisi hyväksyttävä metodi antamaan vastauksia tieteellisiin kysymyksiin? Voisiko olla, että moisen kommentin esittäjä ei ymmärrä, mistä sisäisessä pohdinnassa sekä intuitiossa todella on kyse? Entäpä, jos kommentoija ei ole tullut ajatelleeksi, että kontemplaatio voi toimia jokaisen yksilön opittavissa olevana tieteellisenä menetelmänä, joka antaa vastauksia häntä askarruttaviin todellisuuden luonnetta pohtiviin kysymyksiin?

Filosofi Hannah Arendt kertoo kirjassaan Ihmisenä olemisen ehdot Aristoteleen kuvanneen kontemplaatiota pyrkimyksenä täydelliseen rauhaan, jossa “kaikkien liikkeiden, niin ruumiin ja sielun kuin puheen ja pohdiskelunkin, täytyy pysähtyä totuuden edessä.” Tähän pyrkimykseen liittyy olennaisesti intuitio, jonka voi määrittää jonkin asian olemuksen sisäiseksi ja välittömäksi oivaltamiseksi ilman rationaalista päättelyä tai aistihavaintoa. Historian merkittävimpiin tiedemiehiin lukeutuva Albert Einstein puhui paljon intuitiosta suurten oivallustensa taustalla, jopa sanoen sen olleen ainoa hänelle todella arvokas asia. Hän totesikin “intuitiivisen mielen olevan pyhä lahja ja rationaalisen mielen sen uskollinen palvelija”.

Mitä on aine? Mitä elämä pohjimmiltaan on? Tieteen tarjoamat vastaukset näihin kysymyksiin ovat pitkään rajoittuneet materialismin ja rationaalisen mielen kehään. Kun on kuljettu atomien kautta aina kvarkkien ja säieteorian pariin, on sormi lopulta mennytkin suuhun. Tällaisessa tilanteessa ongelma ei kuitenkaan ole itse tieteessä, vaan tieteentekijöissä, joiden tarkastelutapa on rajaantunut vastaamaan heidän lapsuudestaan asti omaksumaansa maailmankuvaa maailmankuvaa, jota yliopistojen vyöryttämä akateeminen maailma on iskostanut entisestään. Terveen skeptisestä konsensuksen ulkopuolisesta ajattelusta on tullut lukemattomille suoranainen mahdottomuus. On rakentunut mielen vankila, jolla ei ole mitään tekemistä itse todellisuuden kanssa.

Kun jokin ilmiö, metodi tai tietoteoreettinen lähestymistapa ei sitten selitykään yleisesti hyväksytyin tieteellisin keinoin, leimataan se pseudotieteelliseksi. Ei välitetä siitä, että uudenlaisten havaintojen toisintamiseksi se hörhö pseudotieteilijä nimenomaan edellytti käytettäväksi hänen erilaista menetelmäänsä. Entäpä, jos pidättäytyminen tutussa ja turvallisessa onkin kuin tutkisi bakteereja suurennuslasilla mikroskoopin sijaan? Kopernikuksen teleskooppiakin pidettiin aluksi demonisena eikä hänen havaintojaan haluttu hyväksyä todellisiksi.

Tarkoitukseni ei ole esittää, etteikö silkkaa hörhöilyäkin olisi olemassa. Yllä esitetty ongelma tulee kuitenkin vastaan, kun halutaan ymmärtää vaikkapa henkisesti edistyneiden joogien näkemyksiä, shamanismia tai astrologian, ayurvedan ja homeopatian periaatteita. En ota kantaa, missä määrin mikäkin näistä perustuu totuudellisempaan kuvaan todellisuudesta kuin jokin toinen näkemys, mutta kehotan pitämään mielessä mahdollisuuden, että edellämainittuja “kummallisuuksia“ tutkivan oma maailmankuva ja käyttämänsä menetelmät ovat auttamatta liian rajoittuneita käsittämään todellisuuden luonnetta. Samaan tapaan nykyinen teknologia näyttäytyisi silkkana noituutena satoja vuosia sitten eläneelle. Se luultavimmin herättäisi aikalaisissaan pelkoa ja haluttaisiin siksi tuomita ja kieltää.

Nykytiede ei käsitä, mitä on tietoisuus tai mitkä ovat sen todelliset mahdollisuudet ja rajat. Sen on joka tapauksessa oltava jotain hyvin perustavanlaatuista, sillä tiedekään ei voisi tapahtua missään muualla kuin tietoisuudessa. On paikallaan kysyä, voimmeko ymmärtää ihmisen hienosyistä, kokonaisvaltaista rakennetta pelkän materialistisen perspektiivin kautta?

”Jos haluat löytää universumin salaisuudet, ajattele energiaa, taajuutta ja värähtelyä." – Nikola Tesla, fyysikko ja keksijä

"Lost Horizon", Mark Henson


Onko olemassa universaalia kokemusta?

Tiede on pohjimmiltaan subjektiivinen kokemus. Se on luonnollisesti ihmisen keksintö ja siten kytköksissä keksijöidensä ja kehittäjiensä mielten sisältöön. Se on siis mielen projektio, joka perustuu uskomuksiin ja auktoriteetteihin. Vallalla oleva, rationaaliseen mieleen nojaava tieteellinen menetelmä on ehdottomasti vain yksi tapa lähestyä todellisuutta. Monet väittävät sen olevan paras keino saavuttamaan tietoa, mutta kuinka objektiivinen on tuollainen väite? Usein kuulee myös julistettavan vertaisarvioinnin ilosanomaa kuin pyhää totuutta, vaikka senkin taustalla vaikuttavat vain tietyt, vallalla olevat metodit ja kokemukset elämästä. Tiede ei eroa pohjimmiltaan monien sen nimeen vannovien parjaamista uskonnoista, sillä sekin on symbolinen esitys — kartta, muttei sen kuvaama alue.

Eikö sitten mitään objektiivista, universaalia kokemusta tai näkemystä ole saavutettavissa? Entäpä, jos kulloinkin saavuttamaamme lopputulokseen vaikuttaa aina se, toimimmeko pelosta vaiko rakkaudesta käsin? Jospa molempiin näistä vaihtoehtoista sisältyy oma lähtökohtainen ja muuttumaton potentiaalinsa? Kun toimimme yksinomaan pelosta käsin, odottaa meitä lopulta olemassaolomme kuihtuminen. Valitsemalla joka hetki rakkauden, pääsemme toiseen ääripäähän, missä kukoistaa elämä itsessään.

Kun pelkäämme, me lähestymme elämää mekaanisesti ja puolustautuen. Kun avaudumme rakkaudelle, koemme elämän ihmeellisenä kasvuprosessina ja spontaanina seikkailuna. Ehkäpä suurin ongelmamme onkin siinä, ettemme ole kyllin tietoisia peloistamme, vaan tiedostamattomasti rappeutamme itseämme ja ympäristöämme, saattaen samalla jopa ajatella toimivamme rakkaudesta käsin. Olemmehan me ihmiset eteviä pettämään itseämme ja toisiamme; sulkemaan asioita tietoisuudestamme tai kulkemaan mitä mutkikkaimpia kiertoteitä, jottei meidän tarvitsisi kohdata varjojamme.

“Useimmat ihmiset ovat niin uppoutuneita miettimään ulkopuolista maailmaa, että he unohtavat täysin mitä heidän sisällään tapahtuu.” – Nikola Tesla

Kuka tai mikä hallitsee ajatteluamme?

Se, että kuuntelen intuitiotani rakentaessani omaa maailmankuvaani, on vaarallista vain heidän mielestään, jotka eivät intuitiota ymmärrä. Uskon, että viisaus niin sanotusti asuu sydämissämme että kaikki mahdollinen tieto on jo potentiaalisesti olemassa ja ulottuvillamme. Kuinka paljon vaarallisempaa onkaan sanoa, että ”do your own research” on jonkinlainen natseiksi ja salaliittohörhöiksi leimattujen iskulause? Pohjimmiltaanhan se on ainoa tapa ymmärtää elävää todellisuuttamme. Aivan kaikki muu kuin henkilökohtainen tutkimusmatkamme on vain toisten ideoiden omaksumista vailla omaa sisäistä avautumista. Eroja on toki siinä, kuinka syvästi kukin mihinkin näkökulmaan perehtyy ja alkaa uskomaan. Tässäkin tapauksessa merkityksellistä on osata tunnistaa mahdollinen itsepetos.

Käsitelläänpä kuitenkin vielä salaliittokysymystä. On selvää, että joillain ihmisillä on riittävästi valtaa ja varallisuutta voidakseen vaikuttaa asioihin maailmanlaajuisesti. Tällaisten tahojen voi olettaa ymmärtävän ihmisissä piilevän tiedostamattomia pelkoja, joita hyväksikäyttämällä heitä on mahdollista manipuloida. Voi siis hyvinkin olla olemassa vaikutusvaltainen ihmisjoukko, joka käsittää kokonaisten väestöjen toimintatapoja, ja näkee sen mahdollisuutena vaikuttaa ihmismassojen ajatteluun, syöttää heille ideoita ja ohjata heidän käyttäytymistään haluamaansa suuntaan. Tässä tavoitteessa heitä tukisi erityisesti jatkuvasti karttuva ymmärrys kaikilta niiltä tieteenaloilta, jotka liittyvät ihmisen käyttäytymiseen.

On tieteellisesti tutkittu, että suurin osa ihmisistä reagoi muuttuneisiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin ennustettavalla ja siten hallittavalla tavalla. Carl Rogers, joka on yksi historian vaikutusvaltaisimpia psykologeja, oli huolissaan siitä, että vain hyvin harva ymmärtää niiden edistysaskelien syvyyttä ja laajuutta, joita on otettu käyttäytymistieteiden parissa. Jo 1961 julkaistussa kirjassaan, On Becoming a Person, hän pohti täydellisen kontrolliyhteiskunnan olevan saavutettavissa keinoin, jotka ovat niin hienovaraisia, etteivät kansalaiset tule edes huomaamaan heihin kohdistuvaa hallintaa. Hän, kuten jo moni muu aikansa ajattelija, pelkäsikin näiden hallintamekanismien päätyvän harvojen käsiin.

Kirjailija ja filosofi Aldous Huxley puhui paljon tuloillaan olevan "lopullisen vallankumouksen" luonteesta. Huxleyn mukaan "tulevaisuuden diktaattorit" oppisivat epäilemättä käyttämään lukuisia manipulaation menetelmiä ja luomaan samaan aikaan jatkuvia häiriötekijöitä, jotka hukuttavat "epäolennaisen mereen sen järjellisen informaation, joka on välttämätöntä yksilöllisen vapauden säilyttämiseksi". Alati kiihtyvän teknologisen kehityksen valjastaminen tähän tarkoitukseen saattaakin olla johtamassa siihen, mistä Huxley varoitti jo vuonna 1932 julkaistussa kirjassaan Uljas uusi maailma. Tässä kirjassaan, eräänlaisessa varoituksessa ihmiskunnalle, hän tarkkanäköisesti kuvaa, miten valtaeliitin pyrkimys on saada meidät lopulta jopa rakastamaan orjuutustamme.

Kyse on salaliitosta, kun harvat ihmiset liittoutuvat kabinettiensa suojissa tavoittelemaan tällaista valtaa. Vallan keskittäminen on iät ja ajat perustunut ihmisryhmien hajottamiseen ja pyramidimaiseen hierarkiaan, jonka huipulta harvat hallitsevat enemmistön keskuudessa vallitsevan sirpaloitumisen kautta. Näin he tekevät pakoillakseen omia pelkojaan, pönkittääkseen omia kuvitelmiaan itsestään ja maailmasta. Hekin, kuten alistamansa ihmiset, toimivat alitajuisesti pelosta käsin ymmärtämättä, että ego on harha, jonka ylläpitäminen viimeistään kuoleman hetkellä käy mahdottomaksi – kuoleman, jonka luonnetta nykytiede ei myöskään kykene ymmärtämään.

"Huomisen maailma tulee todistamaan hämmästyttävää taistelua teknologian ja psykologian välillä. Se tulee olemaan taistelu, jossa ovat vastakkain teknologia ja luonto; systemaattinen ehdollistaminen ja luova spontaanisuus." – Joost Meerloo, psykoanalyytikko

"Wheel of Fortune", Mark Henson

Mikä saa aikaan syvällisen muutoksen?

Mielestäni kaikkien ihmisten tasa-arvo on täysin itsestäänselvä asia, jonka toteutumista yhteiselossamme tulee aina tavoitella. Tässä tulee kuitenkin ottaa huomioon jokaisen ihmisen potentiaali ja yksilöllinen elämäntarkoitus, joita on mahdollista ymmärtää itsetutkiskelun kautta. On viimeiseen asti vältettävä kaikkien puristamista mahdollisimman yhtenevään ja helposti hallittavaan muottiin, aina propagandalle alttiiseen laajasti vallitsevaan maailmankuvaan. Kyse on nimenomaan toiminnasta, joka ei anna elämän kasvaa ja kukoistaa, ja joka johtaa lopulta ihmisen sairastumiseen sekä kuihtumiseen.

Se, että kokonaisille kansakunnille tyrkytetään tiettyjä näkemyksiä ja jopa lainsäädännöllisesti pakotetaan toimimaan tietyllä tavalla, ei takaa muutosta parempaan. Ei, vaikka taustalla olisi ylevä ajatus yhdenvertaisuudesta. Päinvastoin, ulkoapäin ohjattu muutos ja mukautuminen enemmistön arvoihin ja käyttäytymiseen aiheuttavat monenlaisia ongelmia, jotka ennemmin tai myöhemmin kärjistyvät. Vaikka sarjamurhaaja lieneekin parasta laittaa kalterien taakse, vankila tai mielisairaala itsessään ei silti ole ratkaisu perimmäiseen syyhyn, jonka vuoksi ihminen tappaa.

Pohjimmiltaan ihmiskunnan keskuudessa tarvitaan aivan toisenlaista lähestymistapaa, jossa muutos lähtee jokaisen omasta sisimmästä käsin. Kun katsoo maailmaa, jossa vastakkainasettelu on riistäytynyt käsistä, loistaa tämä lähestymistapa poissaolollaan. Kuitenkin se on aina olemassa potentiaalisena valintana, joka koskettaa kaikkia elämän osa-alueita tiede ja sen menetelmät mukaan lukien. Vasta itsemme ja toistemme aito kohtaaminen johtaa aikanaan niin tasa-arvon kuin elämän arvokkuudenkin syvälliseen oivaltamiseen ja toteutumiseen.

Kun joskus vielä opimme jakamaan resurssimme viisaammin ja päivittämään tämän puutetta ja kilpailua ylläpitävän, varallisuutta pienelle eliitille kasaavan järjestelmämme; kun tuomme läpinäkyvyyden päätöksentekoon ja erotamme yhteiskunnan eri osa-alueet autonomisiksi, mutta keskenään terveen symbioottisiksi elimikseen; kun lakkaamme roskaruokkimasta totuuteen pyrkimättömällä viihteellä egojamme; kun hyödynnämme teknologian potentiaalin viisaasti; löydämme rakkaudelliset puitteet keskittyä oleelliseen eli todellisen itsemme voimaannuttamiseen ja syvempään ymmärtämiseen.

On tärkeää ymmärtää, että vahvuutta on monenlaista. Tämä tulisi osata ottaa huomioon myös koulutuksessa, jotta kullekin yksilölle voidaan tarjota hänen luonnolleen sopivia kehittäviä haasteita. Elämän ei tarvitse olla kenellekään eloonjäämiskamppailua, vaan lähtökohtaisesti hyväksyvä, rakkaudellinen kokemus, joka kannustaa haastamaan itseä syvällisesti. Rakkaus on elämää koossapitävä ja eteenpäin vievä voima, jolle tiede ei ehkä koskaan kykene antamaan älyllistä selitystä. Rakkaudesta käsin voimme todella avautua kanavaksi maailmankaikkeuden luoville, hyvää tekeville energioille. Vain siten me voimme saavuttaa suurimmat tieteelliset läpimurtomme ja lopulta kaikkein korkeimman potentiaalimme.

”Kosminen ihminen on palautettava; eheä ihminen, joka on arkkityyppinen kuva siitä, mitä saattaisit kutsua Jumalaksi. Tämä ihminen ajattelee sydämellään, ei puolueen dogman mukaisesti... Universumissamme vallitsee säännönmukaisuus — kosminen järjestys — ja ihmisillä on mahdollisuus ymmärtää sen lakeja.” – Albert Einstein

Onko elämä ihme?

Antautumalla vain akateemisen rationaalis-tieteellisen tietoteorian pauloihin, rajaamme pois äärettömän määrän mahdollisuuksia ymmärtää tätä todellisuutta. Tieteentekijöiden tulisikin alkaa nähdä oman erikoisalansa ohella yhä laajemmin ja syvemmin elämän kokonaiskuva. Emmehän me voi ymmärtää todellisuuden luonnetta pilkkomalla sen osiin ja tutkimalla näitä irtonaisia palasia ilman niiden keskinäistä elävää vuorovaikutusta; näkemättä metsää puilta.

Erityisesti maailmassa, jossa teollisuus, suuri raha ja yksityiset intressit — koko voitontavoitteluun perustuva ajattelumalli — käyttävät tiedettä hyväkseen, tiedemiesten tulisi myös aina syvästi välittää siitä, keiden käsiin heidän keksintönsä päätyvät, mihin niitä käytetään ja mitä riskejä niihin liittyy. Meidän tulisi aina kantaa vastuu siitä, että kaikki se, mitä me tähän maailmaan luomme, palvelee elämän kasvua ja kukoistusta.

Suurimmat tieteelliset läpimurrot eivät tule ellemme me ihmiskuntana luo tiedettä yhä uudelleen ja uudelleen. Ne eivät tule, ellemme löydä uusia tapoja tutkia todellisuutta, uusia tapoja resonoida sen kanssa. Ne eivät tule ennen kuin me opimme tuntemaan omaa sisimpämme tiedettä, jolle ei ole olemassa vertaistaan. Uskonkin, että vielä tulee se päivä, jona tiede ja henkisyys yhdistävät voimansa. Vielä koittaa se päivä, kun monet pseudotieteellisinä pidetyt ilmiöt, kuten chakrat, henkiolennot ja telepatia, tulevat olemaan täysin arkipäiväisiä asioita, eivätkä vain harvojen mystisiä kokemuksia.

Esoteeriset kosmiset lait, joita tiedemiehet eivät vielä kykene käyttämillään menetelmillä hahmottamaan, tulevat intuitiivisesti, suoran kokemuksen kautta ymmärretyiksi jokapäiväisessä elämässämme. Kun opimme toimimaan niiden mukaisesti, emme enää anna pelkojemme ohjata meitä ja pyristele rakkauden toteutumista vastaan, vaan elämme linjassa ja harmoniassa kaikkeuden kanssa. Silloin saapuu se päivä, jona elämä on paljastunut yhdeksi rajattomaksi ihmeeksi.

”On vain kaksi tapaa elää elämää. Ensimmäinen on kuin mikään ei olisi ihmeellistä. Toinen on kuin kaikki olisi ihmeellistä.” – Albert Einstein

"Restoring the Future", Mark Henson
Kuvat: https://www.markhensonart.com/

Kommentit

  1. Katso myös: https://www.youtube.com/watch?v=YAeqaE8HYUs

    (Rupert Sheldrake - The Science Delusion - banned TED talk - suomenkieliset tekstit)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava historiallinen katsaus, joka laajentaa ymmärrystä tämänkin blogitekstin aiheesta (alla muutama poiminta artikkelista):
    https://rakkausplaneetta.net/malthusilaisten-kosto-ja-rajojen-tiede/

    "Mitkä ovat tällä hetkellä yhteiskuntaan työnnetyn teknokraattisen ja transhumanistisen politiikan juuret? Tässä esseessä Matthew Ehret jäljittää kahta vuosisataa brittiläisen maailmanvallan suuria strategeja, jotka mukauttivat Thomas Malthusin hyödyttömien syöjien (useless eaters) tieteellistä hallintojärjestelmää vastakohtana ihmislajin syvempiin luoviin impulsseihin.

    Tämän päivän maailmalla on edessään kaksi mahdollista tulevaisuuden järjestelmää. Toisaalta suvereeneja kansallisvaltioita puolustaa moninapainen lähestymistapa, joka perustuu pitkän aikavälin ajatteluun, tieteelliseen optimismiin ja yhteisvoitolliseen yhteistyöhön yhtenä mahdollisena tuloksena. Toisaalta on olemassa yksinapainen maailmanhallituksen, väestökadon ja nollasumma-ajattelun paradigma.

    Näiden kahden vastakkaisen paradigman ymmärtäminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan ennen, ja yksi tärkeä paikka aloittaa on niiden ideologioiden synty, jotka motivoivat ”Great Reset arkkitehtejä”, jotka työntävät yhteiskuntaa ”Neljänteen teolliseen vallankumoukseen” – ”vallankumoukseen”, jossa uskotaan, että automaatio ja tekoäly tekevät suurimman osan ihmiskunnasta vanhentuneeksi, käytöstä poissa olevaksi. Meille kerrotaan, että tämä nollauksen jälkeinen aika tulee näkemään myös ihmiskunnan ja koneiden sulautumisen, tulevaisuuden skenaarion, jota julistavat Elon Muskin ja Googlen Ray Kurzweilin kaltaiset hahmot ”pysyäkseen merkityksellisinä” evoluution seuraavassa vaiheessa.

    ...

    Siinä määrin kuin yksilöt ajattelevat itse ja 1) luova järki ja 2) omatunto ohjaavat heitä sisäänpäin, joukkoajattelujärjestelmät eivät enää toimi niiden tilastollisesti ennustettavien entropia- ja tasapainosääntöjen mukaan, joita kontrollin nälkäiset oligarkit ja teknokraatit vaativat. Pyyhkimällä pois tuo ”ennustamattomuuden” tekijä väittämällä, että kaikki totuutta julki tuovat johtajat ovat yksinkertaisesti ”autoritaarisia persoonallisuuksia” ja ”uusia Hitler-tyyppejä”, väkijoukon hyve nostettiin yksilöllisen nerouden ja aloitteellisuuden hyveen yläpuolelle, joka vaivaa edelleen maailmaa tähän päivään asti.

    ...

    Vuosien varrella tämän uuden kultin kannattajat huomasivat pian toimivansa ruorimiehinä uudessa globaalissa maan laivassa, mikä synnytti uuden maailmanlaajuisen teknokraattien ja oligarkkien eliittiluokan, joka on uskollinen vain kastilleen ja ideologialleen. He pyrkivät muokkaamaan mielensä entistä lähemmäksi logiikkaan, mutta eivät rakkauteen tai luovuuteen, kykenevien ajatuslaskentakoneiden mallia. Mitä enemmän nämä kulttiteknokraatit – kuten Yuval Harari, Ray Kurzweil, Bill Gates tai Klaus Schwab – pystyvät ajattelemaan kuin kylmät tietokoneet, samalla kun he saavat maapallon massat tekemään samoin, sitä enemmän heidän väitettään, että ”tietokoneiden täytyy selvästi korvata ihmisen ajattelu” voidaan pitää yllä."

    Huudahdanpa vielä tämän:
    Tutkikaa, ymmärtäkää, tutkikaa myös sisintänne, ymmärtäkää syvemmin, ymmärtäkää suoremmin; kuulkaa omantunnon ääni sydämissänne, olkaa rohkeita, rakentakaa vaihtoehtoja, rinnakkaisia, läpinäkyviä, aidosti demokraattisia, rakkauden maaperästä versoavia, Elämää itseään kunnioittavia rakenteita – tulkaa tietoiseksi osaksi Elämän virtaa! 💖

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Seuraa blogia

Elämme syvenevää vastakkainasettelun aikaa. Suurin osa ihmiskunnasta ei tiedosta olevansa osa järjestelmää, joka jarruttaa kehitystämme. Silti toisinkin voisi olla. Se kysyy alati kirkastuvaa näkemystä, totuuteen pyrkimistä ja raja-aitoja kaatavaa välittämistä toinen toisistamme, mutta ennen kaikkea se lähtee siitä, että tietoa on saatavilla ja ongelmakohdat osataan nähdä. Tämä blogi on osaltaan vastaamassa siihen vaatimukseen.